Kilpailukausi on jo hyvässä vauhdissa. Samoin Fin5 Kuopio-Tahkon markkinointiväki. Meidät voit tavata Leimauksella, Lahti-Hollola Jukolassa, Kainuun Rastiviikolla ja tietenkin Fin5 Lapua-Seinäjoella. Menemme myös O-Ringenille. Aika monta mahdollisuutta kohdata.
Viikko Tahkolla on suunniteltu siten, että suunnistus- tai lomaviikostasi muodostuisi sopivan haastava suunnistuksellisesti ja mahdollisimman mukava vapaa-ajan suhteen. Aikataulut ovat sellaiset, että viikon aikana on mahdollisuus myös muihin aktiviteetteihin. Lomailijoille riittää mukavaa tekemistä Järvi-Suomen maisemissa ja tosissaan urheilevat ehtivät hyvin tehdä päivän toisen treenin. Kävimme oman seuran nuorten kanssa tutustumassa Tahkolla tarjolla oleviin lasten aktiviteetteihin, jotta osaisimme kertoa niistä suunnistajille. Tuloksena oli naurua, kikatusta, ilosia ilmeitä ja lopulta väsyneitä nuoria, kun illalla palasimme kotiin.
Takaamme myös suunnistusviikkojen lyhyimmät kokonaismatkat autoparkista kilpailukeskukseen. Kun tulet lentokeskukselle sopivaan aikaan, matkaa opaspaalulle on alle 50 metriä. Lähemmäksi emme voineet parkkialuetta suunnitella; tukkisitte maalisuoran. Tahkon lomakylän alueella majoittuvat voivat pitää auton parkissa loma-asunnon pihalla. On jokaisen oma valinta, kuinka kaukana kilpailukeskuksesta haluat majoittua. Halutessasi opaspaalu näkyy ikkunasta.
Tervetuloa esittelyteltalle!