Nuorten suunnistajien liigan osakilpailu Tahkolle

·

·

Heinäkuussa Tahkolla järjestettävän Fin5-suunnistusviikon yhteydessä juostaan myös nuorten suunnistajien kansallisen Inov8-liigan osakilpailu. Liigan viides osakilpailu on torstaina 18.7.2019 Tahkolla. Liigaan voivat osallistua tyttöjen ja poikien 16-, 18- ja 20 -vuotiaiden eliittisarjoissa kilpailevat.

Uuden liigamuotoisen kilpailusarjan tavoitteena on tarjota nuorten ikäluokille kovia kilpailuja ja saada huomiota myös nuorten sarjoihin. Tarkoituksena on myös aktivoida suunnistusseuroja pitkäkestoiseen nuorten valmennustoimintaan.

  • Kuopion Fin5-suunnistusviikon saaminen mukaan tähän osakilpailuksi oli meille tärkeää alueellisen kattavuuden näkökulmasta. Suuri osa nuortenkin tärkeistä suunnistuskilpailuista kun pyrkii keskittymään Etelä- ja Länsi-Suomen alueelle, kertoo Suomen Suunnistusliiton nuorisopäällikkö Timo Saarinen. Tahko on myös ehdokas MM-kilpailujen 2023 järjestäjäksi, jolloin näistä ikäluokista tulee myös maajoukkue-edustajia. Maastotyyppiin pääsee nyt ottamaan hyvin tuntumaa.

Liigan kokonaiskilpailussa palkitaan sarjojen voittajat Suunnistussäätiön 500 euron harjoittelustipendeillä. Kokonaiskilpailun sijoille 2. ja 3. sijoittuneet palkitaan INOV-8-tuotepalkinnoilla.

Poikkeuksellisesti myös Fin5 Kuopio-Tahko 2019-suunnistusviikon nuorten H/D16-20E-sarjojen kokonaiskilpailun kolme parasta palkitaan rahastipendein.

  • Haluamme rahapalkinnoilla tuoda esille sen, että arvostamme nuorten ahkeraa ja tavoitteellista harjoittelua. Lisäksi tämä tapahtuu opiskelujen ohessa, jolloin nuorten taloudellinen tilanne ei ole useinkaan kovin hyvä, perustelee Fin5-suunnistusviikon kilpailunjohtaja Hanna Väätäinen.

 

Lisätiedot:
Sakari Hyvönen
pääsihteeri
fin5kuopiotahko@gmail.com
040 524 6614

INOV-8 -liiga

Henkilökohtaisessa kokonaiskilpailussa pisteitä kerätään viidestä ensimmäisestä kilpailusta siten, että kolme parasta kilpailupistemäärää huomioidaan yhteispisteissä. Pisteitä saa 27 ensimmäistä kustakin sarjasta.

Yhteispisteiden perusteella muodostuu lähtölista viimeisen osakilpailuun, takaa-ajoon, jossa parhaiten pisteitä kerännyt suunnistaja lähtee maastoon ensimmäisenä ja muut hänen jälkeensä liigan johdon ilmoittamalla aikaerolla. Kokonaiskilpailun voittaa viimeisessä kilpailussa ensimmäisenä maaliin tullut ja hyväksytyn tuloksen saanut kilpailija.

 

Fin5-suunnistusviikko on yksi Suomen suosituimmista suunnistustapahtumista. Tuhansia kilpailijoita ja kuntoilijoita keräävä suunnistajien suvijuhla on järjestetty vuodesta 1984 lähtien. Fin5:lla kohtaavat huippusuunnistajat ja aloittelijat. Sarjoja on 8-95 -vuotiaille. Ensi kesän Fin5-viikko järjestetään 14.-19.7.2019 Kuopion Tahkolla.