Fin5 tapasi nuoret suunnistajat pastaruuan ääreltä lentokeskuksen ravintolassa.
6-vuotias Elina ei ihan muistanut ensimmäistä Fin5-viikkoansa. Hän oli mukana ensimmäisen kerran vuodenikäisenä suunnistusviikolla. Eilen, sunnuntaina, Elina suunnisti isänsä kanssa ”Perhe RR”-kisan. Elinaa tuntui harmittavan, ettei saa vielä yksin suunnistaa.
Anni, pian 9-vuotias, nuori Tampereen pyrintöläinen löysi tapahtumasta yhden harmituksen ”aina samaa ruokaa”. Annista parasta Fin5:lla on suunnistaminen.Tytöt keksivät muitakin kivoja asioita suunnistustapahtumista: kaverit, uudet maastot, kilpailu ja uuden oppiminen. Annin ja Elinan olivat tulleet Rautavaaralle Tuupovaaran Hurttavaarasta. Tästäkin suunnistusretkestä on varmasti taas paljon kerrottavaa mummolassa.
Vanhemmat kertoivat, että koko iän kestänyt suunnistusura antaa fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja yhteistä perheaikaa. Suunnistus on oivallinen perheharrastus.
kuva ja teksti: Timo Nerkko