Kuva Jussi Tuovinen
Ensimmäisenä kilpailupäivänä moni hämmästyi matkalla lähtöpaikalle. Hieman ennen lähtöpaikkoja kulkureitti vei alas jyrkkää hiekkarinnettä kohti Tiilikka-jokea, jonne oli rakennettu ponttoonisilta Fin5-suunnistusviikkoa varten. Varovaisen alastulon jälkeen moni ihmetteli, miten silta oli saatu sinne tehtyä.
Sillan rakentamisesta olivat huolehtineet Savon pioneerikilta ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys yhteistyössä Savonia Ammattikorkeakoulun kanssa. ”Siltakurssin johtaja Jari Mustonen esitteli minulle kartasta paikan, johon silta oli aikomus rakentaa. Sanoin hänelle, että eivät sitten yhtään hankalampaan paikkaan pyytäneet”, kertoo projektissa mukana ollut Jussi Tuovinen. ”Haaste otettiin vastaan, vaikka vastaavaan paikaan rakentamisesta ei kenelläkään ryhmäläisitä ollut mitään kokemusta. Kaikki työtavat piti paikan päällä testata.”
Entinen tukkien tiputuspaikka oli haastava rakennuspaikka paitsi siksi, että kaikki rakennusmateriaali piti kuljettaa hyvin jyrkkää rinnettä alas, myös siksi, ettei keväällä korkealla olleen veden vuoksi sillalle meinannut löytyä sopivaa kiinnityspaikkaa. ”Silta toivottiin ensin tukeista rakennettavaksi, mutta raskaan puukuorman käsittely joenuomassa miestyövoimalla olisi ollut mahdotonta. Päädyimme siksi ponttoonisiltaan, vaikka sen kestävyydestä jotkut esittivät epäilyksiä”, kertoo Tuovinen. ”Ja hyvinhän silta kesti suunnistajia. Tämä rakennusurakka toimi hyvänä koulutusprojektina.”
Suunnistusratojen loppuvaiheessa vastaan tuli vielä toinen saman ryhmän veden pintaan rakentama silta. Joen ylitys veden pintaa pitkin kulkevalla lankkusillalla oli varmasti mieleenpainuva kokemus kaikille ensimmäisenä Fin5-päivänä suunnistaneille.