Uutiset

Suunnistuskoulun kautta suunnistusviikolle

 

Kiinnostaako liikkuminen luonnossa, mutta pelkäät eksyväsi? Niin useimpia meistä. Perhe Ruotsalainen tutustui lajiin muutama vuosi sitten. Nyt suunnistuksesta on tullut koko perheen harrastus, jossa isä-Timon harhailut rastivälillä lähinnä hymyilyttävät. Nykyään Timon ei enää tarvitse pelätä metsässä liikkumista vaan eteneminen on vauhdikasta. Suunnistustaidon osaavalle eksymisiä tapahtuu harvemmin ja he osaavat paikantaa itsensä nopeammin.

Kuopion Suunnistajat järjestää huhti-toukokuussa aikuisten suunnistuskoulun, joka sopii erityisen hyvin aloittelijoille tai vähän aikaa lajia harrastaneille.

Suunnistuskoulun ohjaavat lajin saloihin hyvin perehtyneet Kuopion Suunnistajien jäsenet. Lisätietoa koulusta saat KuoSun nettisivulta.

Erittäin suosittua kuntosuunnistusta ilman jonoja

Fin5:n kuntoinfoon panostetaan

Kuntosuunnistajien määrä suunnistustapahtumissa on kasvanut viime vuosina. Tämän takia tulevalla Fin5-suunnistusviikolla panostetaan kilpasarjojen ohessa avointen sarjojen järjestelyihin. 

Fin5 Kuopio-Tahko 2019 -suunnistusviikolla avoimien sarjojen infosta vastaa Sami Hämäläinen, joka päätyi suunnistuksen pariin lastensa harrastamisen kautta. Hän kertoo, että avointen sarjojen suunnittelu- ja järjestelytyö on aloitettu jo syksyllä 2017 ja nyt valmistelut ovat hyvällä mallilla. Infon hyvä toiminta antaa alkutahdit sujuvalle suunnistusviikolle.

Avointen sarjojen infon päällikön tehtäviin kuuluu muun muassa suunnittelutyötä, rekrytointia ja käytännön asioiden järjestelyä. – Etukäteen pohditaan kaikkea mahdollista mitä voi sattua ja mitä kaikkea tarvitaan aina infoa varten rakennettavista teltoista klemmareihin, Hämäläinen kertoo. – Suunnistusviikon aikana huolehdin, että kaikki toimii eli suunnistajien ilmoittautuminen onnistuu vaivattomasti ja itse suunnistussuoritukseen pääsee mutkattomasti. Hämäläinen korostaa, että avointen sarjojen osallistujille eivät suunnistustapahtumien käytännöt ole välttämättä kovin tuttuja, joten ohjeistukseen ja neuvontaan kiinnitetään huomiota.

Suunnistusviikolle on jo nyt ilmoittautunut osanottajia yli kymmenestä eri maasta. – Pyrimme myös vastaamaan kansainvälisten vieraidemme tarpeisiin. Tämä vaatii infon työntekijöiltä kielitaitoa, Hämäläinen huomauttaa. 

Suunnistusviikon ensimmäisenä päivänä on totuttu näkemään paljon ruuhkaa avointen sarjojen infossa, mutta nyt tähän on pyritty varautumaan mahdollisimman hyvin. Ilmoittautumiskäytäntöjä on parannettu ja laajennettu: esimerkiksi ennakkoilmoittautuminen on mahdollista myös päiväkohtaisesti ja ilmoittautua voi myös suunnistusviikon aattopäivänä ja -iltana kisakylän infossa. Myös erilaisia maksutapoja yritetään mahdollistaa monipuolisesti. 

– Lisäämme infoon kassoja ja varaamme erillisen pisteen liikuntaseteleillä maksaville asiakkaille, Hämäläinen listaa. – Ideaalitilanne olisi, että kenenkään ei tarvitsisi jonottaa yli kymmentä minuuttia ja mieluummin ei ollenkaan. Hämäläisellä on myös mittari infon toiminnan onnistumiselle: – Jos avointen sarjojen infon toiminta ei ole osallistujalla muistoissa päällimmäisenä, olemme todennäköisesti onnistuneet.

Fin5 Kuopio-Tahko pähkinänkuoressa

Fin 5 Kuopio-Tahko pähkinänkuoressa(Google Slides). (Pdf).

Fin5 Kuopio-Tahko in the nutshell. (Pdf)

 

 

Ilmoittautuminen/Registration Avoimiin sarjoihin (kuntosarjat)

Ilmoittautuminen avoimiin sarjoihin onnistuu helposti kotisivujemme ohjeiden avulla. Voit ilmoittautua kaikkiin tapahtumiin tai vain päiväkohtaisesti. Maksutapavalikoima Shopissa on erittäin laaja.

ePassi – Avoimien sarjojen osallistumisen koko viikoksi (5 suunnistusrataa) voit ostaa myös ePassilla. Tapahtuman löydät käyttöpaikkahaulla Fin5 2019 / Avoimet sarjat. Mikäli mahdollista, lähetä meille tieto ilmoittautumisesta sähköpostilla osoitteeseen fin5kuopiotahko@gmail.com, jotta voimme syöttää tietosi ilmoittautumisjärjestelmään etukäteen. Ilmoita spostissa nimi ja mahdollinen seura sekä suunnistuksen lisenssinumerosi. Seura- ja lisenssitieto ei ole välttämätön.

Fin5 Shopista voit vuokrata emitin ja ostaa muita Fin5-tuotteita. Kauppaan tulevat kaikki suunnistusviikolla tarvittavat palvelut.

Jumittaako?

Turhauttava tunne netissä. Koneet eivät aina suostu toimimaan ihmisen toivomalla tavalla. On tullut aika, jolloin koneiden vastarinta on taas mahdollista.

1. ilmoittautumisportaan lähestyessä suunnistajille tulee kiire ilmoittaa perhe ensi kesän suunnistusviikkolle. Verkko ruuhkautuu muuallakin kuin Kallavedessä. Isän hermoillessa Irmakin on huonolla tuulella. Vältä viimeisen päivän ruuhkat. Ilmoittaudu jo tänään. Säästät rahaa ja hermoja.

Terveisin,

Fin5 – ministry of nerves

 

1. ilmoittautumisporras lähestyy – kannattaa olla ajoissa liikkeellä

Vaikka suunnistusviikkoon on aikaa monta kuukautta, kannattaa olla jo nyt ajoissa liikkeellä. Osallistut kaikkiin 5 kilpailuun huomattavasti halvemmalla kuin kesäkuun mattimyöhäinen. Kilpa- ja kuntosarjassa kipittävät aikuiset sekä heidän 3 lastaan, jotka ovat sopivan ikäisiä, säästävät peräti 205 € olemalla ajoissa liikkeellä. Vertaa taululukkoa ja katso oman perheesi tilanne.

Tervetuloa suunnistamaan uusiin maisemiin!

Verkkokauppa avattu

Shop Fin5-verkkokauppa on avattu kotisivuillemme. Sen löydät otsakeriviltä kohdasta Shop and services. Verkkokaupan kautta on mahdollista maksaa osallistuminen Avoimiin sarjoihin eli ns. kuntosarjoihin ja vuokrata Emit-kortti suunnistusviikkoa varten. Omaa Emitiä ei siis tarvitse ostaa. Voit ilmoittautua vain tietylle päivälle tai koko viikoksi. Ohjeet ilmoittautumisesta löydät täältä. Avointen sarjojen ratoja ovat suunnitelleet seuramme 1.lk ratamestarit, joten laadukkaita ratoja on luvassa koko viikoksi. Ratavalikoimassa riittää vaihtoehtoja aloittelijoille ja metsien hurjakuntoisimmille kiitäjille.

Tarvitsetko lastenhoitajaa kuntoilun ajaksi? Muksulan henkilökunta huolehtii lapsistasi, kun olet viettämässä laatuaikaa suunnistaen. Uutuutena suunnistajille on tarjolla maanantaina iltamuksula, jolloin vanhemmat voivat hetken yhdessä nauttia hiljaisuudesta. Ei tarvitse sanoa mitään; tyhjä katse silmissä katsotaan kohti taivaanrantaa. Ihana hiljaisuus. Harvinainen tilaisuus lapsiperheessä.

Verkkokaupasta voit etukäteen ostaa pysäköintilipun. Ostoksestasi jää tieto järjestelmäämme. Lipun voit noutaa Infosta saavuttuasi paikalle. Verkko-ostaminen nopeuttaa infon toimintaa ja vähentää ruuhkia.

Kisatuotteita on saatavilla sekä verkkokaupasta että kilpailukeskuksen myymälästä. Fin5-hikipanta, -pipo, -pyyhe ja varustepussi ovat tyylikkäitä tuotteita kisapaikoilla. Tuotevalikoima lisääntyy talven aikana. Tuotteet postitetaan kotiisi pientä postimaksua vastaan.

Joulua odotellessa…

Koettua marraskuuta

Marraskuun alussa joukko kuosulaisia heräsi aamusumussa hieman jännittyneenä. Kyseessä oli testijuoksujen viikonloppu Tahkovuoren, Tahkon lomakylän ja Rautavaaran kisamaastoissa. Ratamestariryhmällä kihelmöi varmasti eniten. Onko muutoksia tulossa? Kuinka ankaraa palautetta radat saavat osakseen?

Säätila tutun turvallinen nollakeli. Taivas varma harmaa, hieman sumuinen. Aurinkoa ei näkynyt. Turhaan ei Etelä-Suomessa etsintäkuulutettu keltapukuista hieman pilvessä vaeltavaa hahmoa. Sellainen uutinen oli lehteen putkahtanut. Edes marraskuun utuinen koleus ei haitannut niitä urheita suunnistajia, joista osa kieltämättä näytti ylimenokauden riivaamilta. Parhaansa yrittivät. Mitäpä heitä arvioimaan. Sentään juoksivat, minä en.

Tahkon kylän asukkaita ja lomamökkien omistajia oli varoitettu etukäteen tontillla hoipertelevista suunnistajista. Palautetta huonoista reitinvalinnoista ei tullut. He ovat tottuneet hoipertelijoihin alueella. Varsinkin juhannus, uusivuosi ja pääsiäinen taitavat olla suuntavaistottomien kulta-aikaa. Radat olivat tarpeeksi haastavia, koska maanomistajien suostumuksella olemme saaneet piha-alueita runsaasti käyttöön sprinttiä varten. Ja se yllätys…. En malttaisi olla kertomatta, mutta suuttuvat, jos paljastan. Ratamestareilla on selkeä miesylivoima. En uskalla. Erään huoltajan kommenteista noukimme kuitenkin uuden idean. Lapsiperheitä hemmotellaan kesällä.

Tahkovuoren maisemat eivät pettäneet koejuoksujen aikana. Puissa ei enää ollut lehtiä, mutta sammaleen värisävyt toivat kesää edes kynnen verran lähemmäksi. Runsaat polkuverkostot ja laskettelurinteet tuovat avonaisuutta ja oman maisemallisen mausteensa suunnistukseen. Mieli tekisi kääntää päätä hieman, niin komeat järvimaisemat Tahkolta avautuvat. Haluaisin olla aamuvirkku ja nousta kesällä Tahkon laelle ihailemaan auringonnousua. Olisipa silloin hieman sumuista. No niin…nyt se pummi tuli. Ajatukset harhailevat kesän tunnelmissa, kun pitäisi koejuoksua kipittää. Äh… suppilovahverotkin kutsuvat. “Tänään aikani ei ole vertailukelpoinen”, totesi yksi koejuksijoista maalissa. Palautetta saimme muilta, jotka malttoivat juosta ilman unelmia.

Sunnuntaiaamu ja Rautavaaran lentokeskus. Suunnistaja on kumma otus. Herätyskello on vielä torkkuasennossa, kun omistaja vetää nastareita jalkaan. Yöllä oli satanut hieman lunta. Se ei tuntunut haittaavan. Kaverin jälkiä seuraamalla vauhdin hurmassa syntyy optimiaika tai suuri pummi. Tyytyväisiä juoksijoita palasi takaisin autoille kertomaan mielipiteitä kilpailupäivän radoista. Ihan pieniä muutoksia. Niin pieniä, ettei ratatiedostoihin tarvitse juurikaan koskea. Rautavaaran erämaat odottavat jo ensi kesää.

Sarjajako ja matkat selvillä

Fin5 Kuopio-Tahkon ratamestariryhmä on ahkeroinut vuoden aikana kiitettävästi. Lähes kaikki rastipukit on jo rakennettu, vaikka kilpailuihin on aikaa vielä useampi kuukausi.

Rautavaaran lentokeskuksen maasto on erittäin nopeakulkuista, kuten kaikki Mehtä-Jukolassa 1996 pyyhältäneet ehkä muistavat. Kuulemma samoja rastipisteitäkin on käytetty. Taas on mahdollisuus onnistua suunnistustehtävässä.

Sprintin matkoja vielä hierotaan kuntoon. Enempää en tästä uskalla edes kirjoittaa. Sen verran kiihkeä sprintti on odotettavissa.

Tahkovuorella vauhti hidastuu korkeuserojen ja tarkempien rastipisteiden vuoksi. Kesän aikana kuulluista tarinoista päätellen osa pääsarjan Sm-kilpailuissa Tahkolla aikoinaan kilpailleista ikinuorista on edelleen lähestymässä viimeistä rastia.  Haastetta siis eliittisarjalaisille riittää tai sitten nuo kuullut tarinat ovat värittyneet vuosien saatossa. Muillakin kuin eliittisarjoilla radat on suunniteltu viikon kokonaisrasitus huomioiden, joten ikäihmiset ja lapset voivat talvehtia rauhallisin mielin. Tahkolla on hyvä olla.

Sarjat ja matkat

 

Orienteering dictionary – onko safety-pin hukassa?

 

Onko safety-pin hukassa? Kurkista dobb shoesista. Siellähän ne olivat.

Haluatko keskustella suunnistuksesta eri maiden suunnistajien kanssa? Ihan älyttömästi tekisi mieli jutella, mutta sanat ovat totaalisen hukassa. Suunnistussanastoakaan ei aina löydä google kääntäjästä. Tässä sinulle avuksi suunnistuksen sanakirja, Orienteering dictionary, jonka avulla onnistuu keskustelut ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja venäjäksi.

Safety-pin tarkoittaa muuten hakaneulaa ja dobb shoe on nastari.